in English en français По-русски

TERRIERIT MERILLÄ

Teatteri & Tanssi + Sirkus 2018 | Hanna Helavuori | Helsinki

Kansainvälisyys on riski- ja kestävyyslaji. Teatteriryhmälle ja vapaiden taiteilijoiden yhteisölle nimeltä sadsongskomplex:fi on karttunut kolme vuotta kokemusta siitä, mitä tarkoittaa tehdä teatteria Suomen rajojen ulkopuolella. Ohjaaja Jari Juutisella on kanttia sanoa, mitä on opittu ja mitä kansainvälinen liikkuvuus edellyttää – ei vain rakenteilta vaan myös taiteilijoilta.

sadsongskomplex:fi:n ydinryhmä tarkoittaa Juutista, Liisa Sofia Pöntistä ja Teemu Nurmelinia. He ryhtyivät hahmottelemaan kansainvälistä tulevaisuutta, kun Juutisen Lappeenrannan johtajakausi oli lopussa. Taustalla oli turhautumia, työntöä ja vetoa: lappeenrantalaisyleisö ei suuressa määrin lämmennyt Juutisen ajattelulle ja esityskielelle. Suomen rajojen ulkopuolella teoksia kyllä arvostettiin.

”Olen varmaan avomeripurjehtija, nämä matalat sisävedet eivät ehkä ole minua varten. Teatteri, jota haluamme tehdä ja jota Lappeenrannassa tehtiin – ajattelen nyt esimerkiksi Dogvillea – oli sellaista, että kiitosta ja kehuja tuli enimmäkseen muulta kuin omalta yleisöltä. Vuonna 2007 teimme Luxemburgissa Minä olen Adolf Eichmann -näytelmäni, jolla vierailimme Avignonin festivaalilla. Oli hilkulla, ettei kansainvälinen lentoonlähtö toteutunut. Se jäi kutisemaan.”

”Liisa ehdotti, että otetaan Lappeenrannasta mukaan Kristian Smedsin Sad Songs from the Heart of Europe ja lähdetään kiertämään. Nyt Liisa on kiertänyt Sonjana yli kymmenessä maassa, muun muassa Avignon OFFissa, Mariborissa, Brysselissä ja Venäjällä. Palkintojakin on kaapissa.”

sadsongskomplex:fi tarkoittaa notkeaa yhteisöä ja osaamisen vientiä. Juutisen viisivuotinen taiteilija-apuraha mahdollistaa hänen kansainvälisen sillanrakennustyönsä. Muu rahoitus vaihtelee vuosittain.

Tbilisissä Juutinen ohjasi Smedsin Jääkuvia sadsongskomplexin, Tbilisin Griboedov Drama Theatren ja Liberty Theatren yhteistuotantona alkuvuodesta 2016. Novgorodin Draamateatterissa Juutinen ohjasi Vanja-enon. Molempia esitetään edelleen. Juutisen ohjauksia on nähty myös muun muassa Valko-Venäjällä, Kuubassa, Liettuassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Syksyllä ryhmä lähtee Juutisen Julia, Julia! -teoksella New Yorkin United Solo -festivaalille.

”Tämä on bändihommaa. Bändit aloittavat pienesti klubeilta. Edinburghissa meillä oli isompi jengi, joka osittain hajosi festivaalin jälkeen. Sen jälkeen päätimme pitää ytimen pienenä.”

”Menemme koko paletilla verkottumaan, hakemaan uusia yhteistyökumppaneita ja myymään sadsongsia, brändiämme ja konseptiamme. Minua ei hävetä sanoa, että haluamme menestyä maailmalla.”

Juutinen muistuttaa, että teoilla on pitkät hännät.

”Nyt rakennetaan kumppanuuksia ja näytäntökausia 2019–2020 ja 2020–2021. Ei tässä voi jäädä odottelemaan, josko kotimaan rahoitus tulisi kuntoon. On pakko mennä riskillä. Se vaatii jengiltä sitoutumista ja luottamusta.”

sadsongskomplexilla on ollut etunaan Juutisen oma kirjailijantyö ja aiemmat kokemukset vierailuohjauksista ulkomailla. Mittaa otetaan oman työn laadusta, yhteisestä jaettavasta. Juutinen ei ole esitystaiteilija, eikä nyt liikuta esitystaiteen kontekstissa vaan draamalähtöisessä teatterissa. Juutista on aina innoittanut modernien klassikoiden materiaaliarvo. Toisaalta hän on omissa teksteissään hakeutunut usein poliittisiin aiheisiin, joiden tunnistuspisteet eivät ole Suomessa.

Venäjällä ja Euroopassa lajilla on kunniakas ja itseään uudistava traditio, johon verrattuna teoksia tarkastellaan. Löytyy sivistyneitä ja uteliaita katsojia, joita kiinnostaa, mitä Dostojevskin, Tšehovin tai Büchnerin teksteille tehdään. Esityksiä tulkitaan omaa todellisuutta vasten, eikä pelätä vaivannäköä tai ennakoimattomuutta.

“Tekemisessä ei paina se, mistä me olemme. Kun tulee muualta, odotus yksinkertaisesti on, että tehdään huippulaatua. Meiltä odotetaan taiteellisesti korkeatasoisia, kokonaisvaltaisia teoksia. Minulle teos merkitsee vähän eri asiaa kuin näytelmä tai esitys. Teoksessa on tulkinnallista syvyyttä ja universaalia tunnistettavuutta. Teoksessa näkyy ohjaajan tai ryhmän oma estetiikka ja käsiala.”

Laatu syntyy Juutisen mukaan osaamisesta, kovasta itsekritiikistä, syventymisestä ja hiomisesta, intohimoisista ammattitaiteilijoista – ja viime kädessä myös hyvästä tuurista.

Suomalaisten itseriittoinen asenne nyppii Jari Juutista.

“Järvellä on helppo leikkiä merimiestä. Taputellaan toisiamme olkapäälle. Ollaan niin saatanan hyviä, vielä kun joku vain tietäis ja tulis hakemaan. Ihmisille tekisi hyvää siirtää katsetta vähän ulos omasta boksista.”

“Tämä vaatii terrieritekniikkaa, pitää saada oikeita ihmisiä lahkeesta kiinni. Yritämme aurata tietä jatkuvuudelle. Mutta ei tämä helppoa ole. Homma voi yhtäkkiä karahtaa kiville niin kuin Novgorodissa, jossa 4-vuotinen hankkeemme on vastatuulessa, kun teatteri joutui sekavaan ja hallitsemattomaan hallintouudistukseen.”

“Pyörä täytyy pitää liikkeessä. Ja se pysähtyy sillä minuutilla, kun luottamus katoaa. Esitysten laatu ei voi heilahdella. Täytyy myös osata käyttäytyä. Väärässä kohdassa ei voi luovuttaa. Esimerkiksi Brysselissä kävimme tekniikan kanssa pitkän keskustelun tekstityksistä.”

Liikkuvuuspolitiikasta Juutisella ei ole paljon hyvää sanottavaa.

“Suomalainen järjestelmä on rakennettu kotimaisuutta ajatellen ja vielä sellaiseksi, että esitykset tehdään omassa talossa eikä missään tapauksessa liikahdeta mihinkään. Pienet ryhmät voisivat kiertää, mutta niiltä puuttuu resursseja. Pistokeikkojen pohjalta on hankaa rakentaa kestävää kansainvälisyyttä.”

Hän painottaa, että asia kuuluu koko alalle.

“Suomeen pitäisi saada esitysagentuuri, vähän aggressiivinenkin myyntikone. Nyt jokainen tekee jalkatyönsä enemmän tai vähemmän omin päin, tieto ei liiku, eikä toisten onnistumisista pääse oppimaan. Suomen ulkopuolellakin on rahaa ja työtilaisuuksia. Ja meillä helvetin kalliisti koulutettuja freelancereita pilvin pimein ansiosidonnaisella tai baareissa tarjoilemassa.”

SIGLEDAL: Sad Songs from the Heart of Europe

Slovenian teatterilehti SIGLEDAL 2017 | Jernej Potočan | Maribor, Slovenia

SIGLEDAL: Näyttelijä Liisa Sofia Pöntinen

Slovenian teatterilehti SIGLEDAL 2017 | Deja Bečaj | Maribor, Slovenia

Esityksenne on kiertänyt runsaasti maailmaa. Koetko, että esityksen vastaanotto on ollut erilainen eri kaupungeissa vai ovatko teatterikatsojat samanlaisia missä tahansa?

– En sanoisi että olisin kokenut suuria eroavaisuuksia idän ja lännen välillä. Muistan kauniita hetkiä matkan varrelta; esimerkiksi Liettuassa esityksen jälkeen, vailla yhteistä kieltä, vanhemmat naiset tulivat pitämään kädestäni kiinni sanomatta sanaakaan. Tuon kaltaiset hetket ovat mittaamattoman arvokkaita, koska ne kertovat että olen pystynyt ylittämään tietyn rajan. Olemme kohdanneet katsojien kanssa emotionaalisella tasolla.

Esitys on elänyt ja kehittynyt pitkään. Kuinka paljon esitys on muuttunut tai etääntynyt alkuperäisestä?

– Prosessimme on ollut alati muuttuva polku. Ja sillä polulla olemme edelleen. Pienet sävyt ovat muuttuneet, mutta ydin on pysynyt samana. Teos kertoo rakkaudesta ja surusta. Se on Sonjan rituaali, ikään kuin hänen Sisyfoksen kivensä, joka hänen on käytävä läpi yhä uudelleen. Kivi putoaa kerta toisensa jälkeen, Sonja kuuntelee ja kuuntelee levyään ja muistelee rakkaitaan.

Miten teatteriesityksen Sonja eroaa Rikos ja rangaistus -romaanin Sonjasta?

– Ajattelen, että Sonjan sydän pysyy samana. Toki tulkintamme on näyttämöllinen näkemys, mutta ajatus on täysin sama; Sonja on sivustakatsoja eikä milloinkaan keskipisteenä. Teoksessamme on kiinnostavaa se, että Sonja on ainoa ihminen näyttämöllä, mutta ei vieläkään keskiössä, vaikka hän kertoo omaa tarinaansa.

Koetko, että teoksenne kertoo myös tämän päivän Euroopasta? Onko Eurooppa todella niin synkkä vai näetkö siinä kirkasta pistettä?

– Esitys kertoo yhteiskunnan hylkiöistä. Mutta kuten näytelmässä sanotaan, rakkauden voi löytää elämän alhaisimmassakin pisteessä. Tätä valoa tahdon kuvata ja välittää.

TOSITELEVISION WOYZECK

Teatteri & Tanssi + Sirkus 2017 | Katri Tanskanen | Helsinki

“Yhteiskunnallisesta teatteristaan tunnettu Jari Juutinen kommentoi nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa uudessa teoksessaan Minä, Faransis W. Nimen voi tulkita viittaavan Georg Büchnerin Woyzeckiin, köyhään mieheen, joka joutuu eliitin hyväksikäytön kohteeksi. Juutisen teoksessa vähäosaisten nöyryyttäminen saa uusia, hyytäviä muotoja tämän päivän Suomessa.”

“Aleksi Holkon näyttelemä espoolainen puusepän poika ei pääse yhtä vähällä vaan joutuu osaksi rasistista visailua, joka riistää häneltä niin vapauden kuin identiteetinkin. Totuuden jälkeisessä maailmassa kuka tahansa voi tulla leimatuksi terroristiksi ja sen jälkeen kidutetuksi. Holkko saa toimia myös maahanmuuttoviranomaisena, joka joutuu lukemaan karkotuspäätöksen ihmiskaupan uhreille. Juutisen näkemys suomalaisten asenteista ja poliitikkojen uusista linjauksista ei jää epäselväksi.”

“Skenografia on tehokas ja rikastuttaa kokemusta. Alussa ja lopussa henkilöhahmot ovat läsnä vain seinälle heijastettuina repliikkeinä, joissa esityksen teemat toistuvat runollisessa ja assosiaatioita herättävässä muodossa. Repliikeissä toistunut vesi kantaa mukanaan myyttistä suomalaisuutta, Välimereen hukkuvia pakolaisia ja Woyzeckin traagista loppua.”

JARI JUUTISEN RUOSKA SIVALTAA TAAS

Etelä-Suomen Sanomat 2016 | Ilkka Kuosmanen | Lahti

“Meidät ohjataan istumaan pieniin pöytiin. Valkoiset pöytäliinat, valkoiset kynttilät: tuntuu kuin istuisi tasokkaassa pikku ravintolassa eikä vaihtoehtoteatterissa – Jari Juutisen kirjoittama Minä, Faransis W. käy säälimättä kiinni suomalaisen asenneilmapiirin vinksahtamiseen.”

“Näytelmä on perustilanteeltaan kuin tietovisailu helvetistä. Seremoniamestareina häärii kaksi sadistista naista, jotka kuuluvat johonkin äärikansallismieliseen ryhmittymään.”

“Juutinen laajentaa lisäksi esityksen ajankuvaa siihen saastaan, joka vyöryy internetin pimeällä puolella Tor-verkossa.”

TODELLINEN YHTEISTEOS

Luxemburger Wort 2016 | Stéphane Gilbart | Luxemburg

“Jari Juutinen operoi mestarillisesti aikaa ja tilaa, joita Kristian Smedsin teksti tarjoaa.”

“Esitys nähtiin hiljattain Brysselissä Bozarin International Selection -esityssarjassa suurella menestyksellä. Ilmiö tulee toistumaan.”

 

 

JULMA EUROOPPA

International Selection 2016 | Julie Rodyens | BOZAR – Center for Fine Arts, Théâtre National de la Communauté Française, KVS | Brysseli, Belgia

Teatteri on taidemuoto, joka perustuu yhteistyöhön. Kun kaikki osaset saavuttavat erinomaisuuden asteen, saamme todellisia helmiä. Sad Songs from the Heart of Europe on todella ainutlaatuinen esitys. Kristian Smeds, suomalaisen teatterin l’enfant terrible, on kirjoittanut tämän sovituksen Dostojevskin klassikosta Rikos ja Rangaistus (1866). Sen viiittaukset tämän päivän Eurooppaan antavat ohjaaja Jari Juutisen käsissä tekstille erityisen yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Nuori näyttelijä Liisa Sofia Pöntinen yhdistää kaikki roolit ja tarjoaa meille henkeäsalpaavan esityksen.

Ironia ei ole Kristian Smedsille vierasta. Siitä esimerkkinä toimii tämän kuuluisan näytelmän nimi, Sad Songs from the Heart of Europe. Tämä teos antaa monella tasolla puheenvuoron yhteiskuntamme marginaalille, jonne Pohjoismaista tuleva näytelmäkirjailija tarkentaa katseensa. ”Prostituoitu ja murhaaja”: näin Smeds summaa purevan tyylinsä, josta hän tuli tunnetuksi. Kirjailija teki oman versionsa Dostojevskin klassikosta Rikos ja rangaistus. Smeds ensinnäkin kertoo tarinan Raskolnikovista, marginaalisesta opiskelijasta, jota kalvaa ristiriitaiset ajatukset koronkiskurieukon murhasta, ja tämän kertomuksen näkökulmana on nainen, johon Raskolnikov on rakastunut: Sonja. Smeds kirjoitti näytelmän monologin muotoon luottaen näyttelijään joka tulkitsee kaikki henkilöhahmot. ”Kasvoin feministisessä paratiisissa nimeltä Suomi. Siellä opitaan, tahtoi tai ei, katsomaan maailmaa naisen näkökulmasta. Olemme nähneet tarpeeksi itkupillejä Raskolnikoveja. Yhdyn täysin Lars Von Trierin lauseeseen siitä, että miehissä ei ole mitään mielenkiintoista”, Smeds selittää yllättävää valintaansa. Toinen tärkeä elementti on kerronnan rakenne, joka jakautuu kahteentoista kohtaukseen ja ”lauluun”. Tämä muoto tuo tietyn vapauden kirjoittamiseen, jolloin voi vuoroin korostaa erilaisia tunteita ja melankoliaa. Tämän päivän Eurooppaa koskevien yhteiskunnallisten viittausten lisäksi Smeds tottakai tahtoo tuoda esiin henkilöiden inhimillisyyden ja rakkauden etsintänsä. Tämä näkökulma antaa merkityksen näytelmän nimelle. Euroopan sydän varsinaisessa merkityksessään ei syki Euroopan kansalaisissa, vaan Sonjan ja Raskolnikovin kaltaisissa ihmisissä, jotka yrittävät rakentaa elämäänsä annetussa sosiaalipoliittisessa systeemissä.

Tämän esityksen sykkivä sydän: hauras Liisa Sofia Pöntinen. Hän ei ole kuin vasta toinen näyttelijä joka tulkitsee Smedsin näytelmän, sekä ensimmäinen joka on tehnyt sen suomen kielellä. Smeds ohjasi tekstin alun perin vuonna 2006 liettualaiselle näyttelijä Aldona Bendoriutelle – liettuaksi. Näytelmän esitysversiot ovat harvinaisia sen vaikeusasteen vuoksi. Ohjaaja Jari Juutinen muistelee kyseisen näytelmän olleen hänen pöytälaatikossaan vuosia, kunnes hän tapasi näyttelijän joka pystyi sen tulkitsemaan. Roolien jatkuvat vaihdokset tekevät näyttelemisestä haastavan. Isä, äitipuoli, Raskolnikov… tapa, jolla Pöntinen pienin muutoksin puhaltaa hengen näihin erilaisiin henkilöhahmoihin kasvojen ilmeiden ja eleiden tasolla, on vaikuttavaa. Esineet ja rooliasujen muutokset tukevat muodonmuutosta. Eräässä merkittävimpiin lukeutuvassa kohtauksessa näyttelijä asettuu keskelle näyttämöä mikrofonin taakse, tarttuu sähkökitaraan ja tunnustaa Raskolnikovina rikoksensa. Esitys on vaatinut Pöntiseltä lukuisia hyvin intensiivisiä toistoja esityskaarensa aikana. Siitä huolimatta Pöntinen tulkitsee tekstin raikkaudella, aivan kuin hän tekisi sen ensimmäistä kertaa. Näyttelijä on äärimmäisen herkkä vaikuttumaan katsojista ja tilasta, jossa hän esiintyy. Kysymys on enää siitä, miten brysseliläisyleisö – eloisa, eräällä tapaa, ”Euroopan sydämessä” – vaikuttaa esitykseen.

Siinä missä Pöntinen ymmärtää ja herättää eloon teatterin idean, joka pohjimmiltaan on läsnäolon taidetta, Juutinen näyttää ohjausvalintojensa kautta esityksen laajemman kulttuurisen ja historiallisen kaikupohjan. Esimerkkinä tästä otettakoon edellämainittu rock-kohtaus. On ehkä häkellyttävää katsoa Raskolnikovia joka esitetään nykyrokkarin hahmossa. Onkin merkityksellistä nähdä linkki näiden kahden henkilökuvan elämänfilosofian välillä. Partaveitsenterällä elävä rocktähti ruumiillistaa ajatukset, joilla venäläinen opiskelija flirttailee: elämä kuuluu vahvimmille, ja jotkut ihmiset ottavat paikan lain yläpuolella saadakseen sitä kautta koskemattomuuden. Näin Juutinen luo yhteyden Dostojevskin 1800-luvun sekä meidän 1900- ja 2000-lukujemme välille. Hän tekee sen myös sisällyttämällä teokseen taitavia sanaleikkejä ja visuaalisia yksityiskohtia.

Taiteentuntijat havaitsevat siellä täällä myös viittauksia venäläiseen kulttuuriin. Kun Sonjan äitipuolen lapset ovat nimeltään Olga, Masha ja Irina, se ei ole sattumaa: tällä viitataan toiseen klassikkoon, Tsehovin Kolmeen sisareen. Sonjan isä elää meidän aikakaudellamme: hän on taistellut Vietnamissa, Afghanistanissa sekä (fiktiivisessä) kolmannessa maailmansodassa. Isän alkoholismi on luonteenomaista sille pettyneelle sukupolvelle, joka aatteidensa puolesta taisteltuaan palaa maailmaan joka on heille vieras ja jossa itsensä kokee väliinputoajaksi. Isän masennus siirtyy seuraavaan sukupolveen, jossa Sonja on lapsi, joka joutuu särkyneiden maljojen maksajaksi. Hänen on ryhdyttävä prostituoiduksi tarjotakseen tukea köyhtyneelle perheelleen, mutta päinvastoin kuin Tsehovin sisarten, hänen tilanteensa on toivoton. Sonja ottaa osaa ”kadotettuun sukupolveen”, joka syntyy aika ajoin historian halkeamakohdissa. Siten – näin ainakin esityksen runsaiden kulttuuristen viittausten vuoksi voi sanoa – tämä tarina on ajaton.

Sonja ja Raskolnikov voisivat yhtä hyvin elää skandinaavisessa lähiössä tai Brysselin keskustassa, siinä missä myös 1800-luvun Venäjällä. Tämä kaikki voi tapahtua heille kaikkialla missä ihmiset unelmoivat paremmasta elämästä ja jotka tästä kaipuusta (tai selviytymisvaistollaan) valitsevat esimerkiksi rikoksen tai prostituution polun. Aivan kuten Euroopassa juuri tänään…

Rikos ja rangaistus Pohjolan pääkaupungissa

Tribuna 2015 | Andrei Galitsky, Michael Sadchikov | Pietari, Venäjä

“On kuin esityksen tekijät olisivat inspiroituneet Nemirovich-Danchenkon huomiosta: kaksi näyttelijää ottavat paikkansa matolla – siinä teatteri. Esityksessä on myös moniäänisyyttä: jos muistamme kirjallisuuskriitikko Mikhail Bakhtinin määritelmän moniäänisyydestä Dostojevskin romaaneissa, niin Fjodor Mikhailovitsh saa täyttymyksensä.”

“Fjodor Mikhailovitsh ei milloinkaan poista sankareiltaan vastuuta teoistaan. Kuinka kevyt ja syvä voi jokaisen ihmisen elämä olla heijastuu seinälle käännetyssä tekstityksessä, eikä ole väliä millä kielellä esitys puhutaan, sillä teatterin kieli on universaali.”

Pietarin virallinen teatterilehti 2015 | Jana Postovalova | Pietari, Venäjä

“Kertomus rakkaudesta ja kuolemasta on ikuinen.”

VALOVOIMAISEN NUOREN NÄYTTELIJÄN HERKKYYS SATUTTAA

Kainuun Sanomat 2014 | Sinikka Viirret | Kajaani

– Kiitos, että tulitte, näyttelijä sanoo lopuksi. Hän hymyilee ja katsoo silmiin. Esityksen alussa hän on antanut luvan poistua kesken, jos siltä tuntuu. Hän sanoo, ettei se ole rikos eikä rangaistus.

Tietenkään kukaan ei lähde. Ei voi eikä halua. Liisa Sofia Pöntisen tulkinta Kristian Smedsin monologinäytelmästä Sad Songs from the Heart of Europe on kuin hypnotisoinut täyden salin, joka seuraa henkeään pidätellen tuttua ja silti uudeksi kirjoitettua Fjodor Dostojevskin tarinaa.

Pöntinen on lahjakas, ilmaisu- ja valovoimainen näyttelijä, jonka herkkyys suorastaan satuttaa. Jos hänen esitystapaansa haluaa kuvata yhdellä ainoalla sanalla, se sana on sielukas. Ellei tietäisi, että Smeds kirjoitti tekstin toiselle näyttelijälle, liettualaiselle Aldona Bendoriutelle, sen uskoisi syntyneen Pöntistä varten. Jari Juutisen ohjaus antaa tilaa pitelemättömälle näyttelijäntyölle. Esitys on fyysisesti vahva, energinen, eikä se silti karta hartautta. Sävyjen skaala on laaja.

Sad Songs from the Heart of Europe kertoo rakkaudesta ja vihasta, syyllisyydestä ja sovituksesta. Se on kertomus ihmisarvosta nykypäivän Euroopassa. Näkökulma on kääntynyt murhaaja Raskolnikovista prostituoiduksi ajautuneeseen Sonjaan, jonka hahmossa yhdistyvät enkeli ja huora.

Lavalla ovat läsnä paha ja pyhä. Esityksessä toteutuu teatterin ihme. Se välittyy hetkessä, tilassa, ihmisten välillä kulkevina viesteinä. Pöntinen näyttelee Sonjaa, hänen juoppoa isäänsä – maailmansotien veteraaniksi kirjoitettua – mutta myös raivokasta äitipuolta, omaan vihaansa rakastunutta Raskolnikovia ja tämän loisena näkemää koronkiskurieukkoa. Monologi muuntuu dialogiksi. Ryypiskelevänä Semjonina hän pyytää näyttämölle kolme miestä katsomosta, jotka liittyvät seuraan juomaan Sonjan viimeisiä rahoja.

Hyvin ei käy elämässä kolmelle sisarellekaan, leikkiville lapsille, jotka Smeds on liittänyt osaksi tarinaa. Irinan, Olgan ja Mashan vievät viina, liima ja pillerit.

Lavalla kohtaavat katu, kapakka ja Sonjan köyhä koti. Esineet kantavat merkityksiä kauniissa ja kauheassa tarinassa, jonka kohtaukset on kirjoitettu kuin lauluiksi.

Esityksen teemana soi raastavasti Nature Boy.

SAATANALLISIA SÄKEITÄ EUROOPAN SYDÄMESTÄ

Kielipuolen päiväkirja 2013 | Matti Saarela | Lappeenranta

Liisa Sofia Pöntinen esittää vaativan monologinäytelmän sydänalaa kouraisevalla intensiteetillä.

Pöntisen läsnäolo näyttämöllä saavuttaa asteen, jossa on mukana jo aimo annos hurmosta. Pöntisen roolityössä kristallisoituu se, mitä Imatralla Neva-Saimaa – teatterifestivaaleilla vieraillut Andrei Moguchi tarkoitti sanoessaan, että tärkeintä on olla aito.

Jari Juutinen ohjaa nyt mestarin ottein. Esityksen rytmi on lähellä täydellistä. Kristian Smedsin kirjoittama Dostojevski-tulkinta Sad Songs from the Heart of Europe on niin painava puheenvuoro maailman menosta, että katsojalle on annettava aikaa sen omaksumiseen. Myös Riitta Ukkosen, Pöntisen ja Juutisen yhdessä tekemässä lavastuksessa näkyy Smedsin luoman teatterikäsityksen ydin. Teatteri ei taiteena kaipaa kimallusta ympärilleen tai koreita hepeniä.

Smeds ei varmasti tykkää, kun väitän että hän tekee myös poliittista teatteria. Yhtä varmaa on kuitenkin myös se, että jokainen Smedsin produktio on ollut myös vahva manifesti ekologisen elämäntavan puolesta. Ukkonen ja kumppanit tekevät kunniaa tälle traditiolle. Itse saatoin jälleen myös aistia vahvasti Smedsin teatterikäsityksen orgaanisuuden. Tai kun orgaanisuus on taiteesta puhuttaessa kovin epämääräinen käsite, olisiko parempi puhua smedsiläisen teatterin evoluutiosta. Tutut esineet, rakenteet ja kohtaukset toistuvat ja ovat tunnistettavia, mutta ne saavat aina uusia merkityksiä.

Ensi-illassa yleisö nousi seisomaan osoittaessaan suosiotaan, eikä taputuksista meinannut tulla loppua. Olimme saaneet yhdessä kokea jotakin ainutlaatuista.

Sad Songs from the Heart of Europe on kuitenkin teksti, jossa todellisen maailman raadollisuus tulee esiin niin väkevänä, että se särkee lumouksen. Se kuvaa todellisuutta, jonka me pyrimme aktiivisesti kieltämään tai ainakin unohtamaan. Smeds laittaa jo monologin alussa esityksen Sonjan sanomaan, että myös kesken esityksen teatterin katsomosta voi lähteä pois. Ovi on auki myös siihen suuntaan. Repliikki on kuin savukeaskin kanteen painettu varoitus: tämä esitys tekee taatusti kipeää ja voi vahingoittaa pysyvästi katsojan mielenrauhaa.

Ei ole sattuma, että Smeds on tarttunut juuri Fjodor Dostojevskin ehkä kuuluisimpaan romaaniin Rikos ja rangaistus. Kuten tiedämme, Dostojevskin Raskolnikovin ja Sonjan tarina on kirjoitettu 1800-luvun Pietarissa. Smeds haastaa meidät katsojat kysymällä, onko mikään muuttunut 150 vuodessa. Ensimmäinen vastus esitettyyn kysymykseen on, ei mikään. Ei, ei vaikka siihen väliin mahtuu kaksi maailmansotaa ja maailmanhistorian tähän mennessä hirvittävimmät, teollisessa mittakaavassa, tieteellisin metodein toteutetut kansanmurhat. Vasta sen jälkeen tajuaa, että kaikki on muuttunut, ja vielä huonompaan suuntaan. Dostojevskin romaanissa Raskolnikov saa kokea lopulta armon myös maallisen oikeuden edessä. Smedsin Raskolnikov päätyy itsemurhaan. Mitään toivoa ei enää ole.

Smeds on monien muiden merkittävien taiteilijoiden tavoin humanisti. Elämä on ihme. Estetiikan kiellä tämän arvoituksen tutkiminen muuntuu kauneudeksi. Suurin kaikista on rakkaus, kuten Raamatussakin asia kauniisti ilmaistaan. Smeds on siis uransa alusta asti hoitanut virkaa ihmiskunnan unilukkarina. Sävyt ovat kuitenkin produktio produktiolta muuttuneet yhä tummemmiksi. Kajaanin kaupunginteatterin johtajana Smedsin ensimmäinen produktio oli Huutavan ääni korvessa. Siinä esityksessä Smeds toi ensimmäisen kerran esille myös suomalaisessa yhteiskunnassa sileän pinnan alla jylläävät vihan voimat. Smedsin 12 Karamazovissa ainakin katsoja laitettiin jo kirkkaasti selkä seinää vasten. Koko esityksen läpi kulkee vahvana juonteena väkivalta ja epäilys. Paitsi Jumalan olemassaoloa esityksessä epäillään myös taiteen mahdollisuuksia. Nämä kaksi suurta pyhää ovat myös Smedsin taiteessa vahvasti kytköksissä toisiinsa. Ainakin itse olen vakuuttunut tästä.

Sad Songs from the Heart of Europe –monologiesityksessä asia sanotaan suoraan. Silti Smeds jaksaa yhä patistella meitä ajattelemaan kaikkia niitä, jotka ovat syrjäytymässä elämästä maaseudulla ja varsinkin suurkaupunkien homehtuvissa lähiöissä.

Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa nuorten aikuisten työttömyys on ylittänyt 50 prosentin rajan aikoja sitten. Romaniassa, Bulgariassa ja muissa köyhissä Euroopan maissa tilanne on vielä monin verroin surkeampi. Näissä maissa nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia edes opiskelun avulla yrittää pärjätä siinä pelissä, jota tulevaisuudeksi sanotaan. Puhumattakaan niistä sadoista miljoonista nuorista ihmisistä Afrikassa ja Aasiassa, jotka ovat valmiita riskeeraamaan henkensä saavuttaakseen edes jollakin tavalla ihmisarvoisen elämän. Tai niistä nuorista, jotka elävät orjuutta muistuttavissa oloissa, antaakseen edes perheilleen jonkinlaiset elämisen mahdollisuudet. Tällaisia Sonjan kaltaisia nuoria tyttöjä on satoja tuhansia, ellei miljoonia myös meidän keskuudessamme täällä periaatteessa vielä hyvin voivassa Euroopassa.

Monologissa Pöntinen heiluttaa yhdessä kohtauksessa Neuvostoliiton pienoislippua. Se kuvaa yhtä toistuvaa teemaa Smedsin näytelmissä. Mikä on rakkauden ja idealismin suhde, ja mihin tämä idealismi voi johtaa?

Väkivalta johtaa väistämättä umpikujaan. Mutta missä on toivo, jos myös rakkaus johtaa samanlaiseen umpikujaan? 

Smeds on aikaisemminkin tehnyt selväksi sen, mitä hän ajattelee juopoista. Sonjan virkaheitto ja rapajuoppo isä Marmeladov on helppo mieltää myös kulutusyhteiskunnan symboliksi. Maailman hikipajoissa, bordelleissa ja parempiosaisten piikoina luvuton määrä tyttöjä ja poikia palvelee tätä omia mielihalujaan itsekkäästi toteuttavaa hirmuhallitsijaa. Markkinoilla on juopon moraali.

Näytelmän alussa ja lopussa Pöntisen on pukeutunut hiukset ja osan kasvoistakin peittävään huiviin. Hänellä on päällään myös vartalon muodot peittävä kirkollista kasukkaa muistuttava takki.Viittaus lienee selvä. Yhä useampien ihmisten mielestä meidät voi pelastaa lopulliselta kurimukselta vain voimakkaisiin auktoriteetteihin perustuva kuriyhteiskunta. Esimerkiksi islamilainen fundamentalismi ei ole vain uskonnollista kiihkoilua, vaan sen pohjalla on myös vankkoja ja syvällisesti ajateltuja näkemyksiä todellisuuden luonteesta. Uskontoa ja politiikkaa ei voi 2010-luvullakaan erottaa toisistaan edes rautakangella. Kajaanin Huutavassa äänessä korvessa laulettiin työväenliikkeen Kansainvälistä kädet ojennettuina natsitervehdykseen.

Se näyttää edelleen hyvin ikävästi ajan kuvalta.

Juliette, Juliette!

Kulturissimo 2010 | Marc Weinachter | Luxembourg

“Hieno teatterilöytö – samaan aikaan romanttinen, oivaltava ja dramaattinen teos yhteiskuntakriittiseltä suomalaisnäytelmäkirjailija Jari Juutiselta – Juliette, Juliette!“

“Saaden kaikuja Shakespearelta Juutinen tekee nykyteatterin tapaan tulkinnan lady Juliasta ja komeasta Romeosta maalaten heidät suomalaisen talouskriisin kehykseen.”

“Pimeässä huoneessa kohtaamme nuoren naisen. Hän näyttää hämmentyneeltä. Hänen käsissään on kivääri, jolla hän on juuri tappanut lähietäisyydeltä miehensä ja kaksi lastaan. Odottaessaan pidätystä nainen ottaa katsojat mukaan elämään uudelleen kohtalonsa ja motiivinsa. Julia tulee haastavista olosuhteista – kodista, jossa oli vaimoaan lyövä alkoholiin taipuvainen isä – pako turvaan ja onneen oli olennaista. Kuin taikaiskusta rakkaus ja avioliitto astuvat Julian elämään, ja pian myös kaksi suloista lasta. Talous kuitenkin alkaa rakoilla velkataakan alla. Shakespearea mukaillen – vanitas vanitatis – koska kaikki on turhaa tässä epäoikeudenmukaisessa maailmassa, Julia etenee epätoivoisesti kohti kohtalokasta tekoaan.”

“Näytelmä on surullinen, yhteiskunnallinen tutkielma maailmasta jota hallitsee ainoastaan raha. Teos jättää lattialle makaamaan sivuutetut ja riistetyt. Elämän hyväksikäyttämä Julia, suorassa katsojasuhteessaan, on kaunis ja mielenkiintoinen henkilöhahmo. Taidokas ohjaus, joka luo tunnelman säröjen ja murtumien kodista, on ikimuistoinen.”

JULIA, JULIA!

Turun Sanomat 2007 | Toni Lehtinen | Pori

“Porista ei kirjoiteta enää positiivisia uutisia. Kaupungissa on tapahtunut niin paljon väkivaltarikoksia, että muutama viikko sitten iltapäivälehden otsikossa kysyttiin: “Mikä Porissa mättää?”‘

“Jari Juutisen kirjoittama ja ohjaama monologi tarjoaa yhden näkökulman väkivallan syihin.”

“Julia, Julia! on tärkeä näytelmä.”

Katsojapalautteita

Minä, Faransis W.

KokoTeatteri 2016 | Helsinki

“Stereotypioita hajottava” “Virtuoottinen”

 “Huippunäyttelijät” “Viisas käsikirjoitus ja toteutus”

“Silmiä avaavaa” “Globaalia!” 

★★★★+ “Jari Juutisen teksti on kovaa, kaunista, paikoin runollistakin. Samalla uskottavaa ja ajankohtaista.”

Sad Songs from the Heart of Europe

KokoTeatteri 2016 | Helsinki

“Yksi parhaista Dostojevski-tulkinnoista ikinä” “Vahvaa!”

“Pakahduttava. Surullinen. Puhutteleva.” 

“Taianomainen” 

Stage-festivaali 2013 | Helsinki

“Sanalla sanoen ihmeellinen!”

Up

Press reviews, articles, interviews

SIGLEDAL: Sad Songs from the Heart of Europe

Slovene Theatre Portal SIGLEDAL 2017 | Jernej Potočan | Maribor, Slovenia

Sad Songs from the Heart of Europe is a study of sadness as something intimate but at the same time distant from the eyes of the society, which, however, faces the audience.

The modus operandi of the performance based on Crime and Punishment is its articulation into songs which turns out to be the most appropriate way of dealing with the topic. Ten poems are confined to one another as a puzzle and presenting the characters in the most vulnerable state which makes them more human.

The constant longing, which turns out to be ubiquitous, makes us wonder how to deal with one another.

On one hand, a tendency towards self-denial is established in the characters. On the other hand, a desire for self-actualization is equally strong. Scattered into ten sequences in the actress Liisa Sofia Pöntinen, the interpretation suggest that the first one turns out to be unsatisfactory and the other is inadmissible in the context of society. The absence of a winner makes it clear that despair is something very universal. ”Sad songs” could compete as the best export item of Europe, but merely to provide evidence of the unwanted stories of their recorders.

SIGLEDAL: Actress Liisa Sofia Pöntinen

Slovene Theatre Portal SIGLEDAL 2017 | Deja Bečaj | Maribor, Slovenia

You have traveled a lot with this performance. Do you think that the performance is received in different ways in different cities or are the theatre-goers similar everywhere?

– I would not say that there are big differences between East and West. But I remember a lot of beautiful moments. Let’s say in Lithuania, as I did not speak their language, the older ladies came to me after the show and held my hand tightly, without saying a word. Such moments are priceless because they tell me that I have crossed a certain border. That the spectators understood the emotions.

The performance has developed over a long period of time. How much has the performance changed or distanced from the original idea?

– I would say that the process has been a constant path of change. And we’re still on this path. Small shades have changed, but the core is still the same. The show is about love and sorrow. It is Sonya’s ritual, her form of the Sisyphus myth. She talks about something she has to do again and again. The stone always falls again, but Sonya keeps on listening to her record player and remembering her loved ones.

How much does Sonya differ from Sonya in the book of Crime and Punishment?

– I think her heart remains the same. Of course, our interpretation happens on stage. Still, the idea is exactly the same; Sonya, who is always on the verge and never in the center. It’s interesting – Sonya is the only person on the stage, but she’s still not at the forefront, even though she’s talking about her story.”

Do you feel that your performance also shows the state of Europe today? Is it really that dark or do you see a bright spot there?

– The show speaks about the outlaws of society. As it is said in the play, love can also be found at the lowliest point of life. This is the light I want to portray and transmit.

I Am Faransis W.

AmnestyFest 2017 | Mhairi Snowden | Edinburgh, UK

I Am Faransis W. is a very human rights focused production, but also included issues about terrorism, attitudes to refugees, trafficking, and poverty. The acting was very strong and the production had really powerful staging. The most compelling aspect was a very good part around trafficked women applying for asylum.

Highlights of Edinburgh festivals – in pictures

The Guardian 2017 | Selected by Murdo MacLeod | Edinburgh, UK

 

Riffing off Georg Büchner’s Woyzeck, award-winning Finnish playwright Jari Juutinen hits Summerhall with his Kafkaesque descent into modern woes, I Am Faransis W.

 

Theatre review: I Am Faransis W.

Scotsman 2017 | David Pollock | Edinburgh, UK

To the live-sung soundtrack of Public Image Limited’s This is Not a Love Song, a game show begins – one which doubles as an interrogation, as a young carpenter’s son from Eskborg, Finland is questioned by two beautiful, laser-eyed young women. Their professional efficiency erodes the line between entertainer and agent of the state, as they drill into Faransis with increasing intensity as to his real country of origin and his affiliation with Islamic extremism. All are participating in a kind of obsidian vaudeville, highlighting the aspect of inquisition which must always echo performance, as the two questioners adopt theatrical personas to go about their business.

It’s a compelling idea for a play from writer/director Jari Juutinen and the sadsongskomplex:fi company, delivered in hallucinatory fashion, and occasionally tumbling into exploratory asides about the plight of refugees and the role of poverty in fostering extremism.

A young woman caresses her machine gun and delivers a biting monologue, the design team’s impressive combination of illuminated, segmented video panels work well in creating a multimedia element, and the sonic design gives it a rich atmosphere aided by three strong performances, even though the Kafkaesque air masks a certain episodic aimlessness.

I Am Faransis W. – Modern miseries and contemporary unrest

Exeunt Magazine 2017 | Chris McCormack | Edinburgh/London/New York

As the world intensifies its pressures, we might well sympathise with Faransis Woyzeck. The penniless soldier of Georg Büchner’s play, premiered in 1913, gets abuse from his sergeant for not obtaining a promotion. His doctor is starving him on a strict diet of peas that are likely altering his mental wellbeing. And, agonisingly, the mother of his child seems quite taken with a drummer from the military band. Even if we don’t all have it as rough as Faransis, in 2017 many have enough miseries to choose from.

Jari Juutinen’s retelling of the drama for the Finnish company sadsongskomplex:fi, co-presented by From Start to Finnish, is flooded with reminders of contemporary unrest. Under Juutinen’s wry direction, video displays show derogatory statements referring to economic migrants, presumably from dark corners of the Internet. Ingeniously, these anonymous commentators make good fill-ins for the authoritarians of Büchner’s play.

This new production forms part of Finland’s centennial celebrations of independence, and Juutinen knows well that commemoration is as much about the present as the past. Faransis (an assured Aleksi Holkko), in this version, steps into a less obvious war: a game show that quizzes him at length about Finnish history. He runs up such an extensive list of past battles and atrocities, you’d think people today would be more sympathetic to those devastated by war.

From here, the play uneasily segues into a meditation on modern terrorism, as our game show hosts (the deviant Liisa Sofia Pöntinen and Ani Aladashvili) become militant, and the staging plays with the iconography of torture. Faransis, now a hostage, refuses to cow to the disparaging rhetoric of the alt-right. Instead of dehumanising people of Muslim faith, he cites the overwhelming number of casualties caused by the U.S. in Iraq (Mr. Woyzeck always knew more than most about war).

As much as this stylised production aims for a damning critique of racism, it gets let down by its own ambition. The action cuts rather eclectically between monologues and dialogues, from a scene of terrorist interrogation to an episode at a border station, that it hinders any hope of real subversion. Worse, Faransis’s captors strut through their interrogation tactics without any overt repulsion, which gives the action a queasy sense of sadism.

The company also don’t have the best timing, as the play’s chilling conclusion tries to put recent displays of white nationalism in line with something that came before. Depressingly, the Nazi flags at Chalottesville beat them to it.

I Am Faransis W. – An abstract kaleidescope of the worries, issues and horrors that affect the world today

Voice Magazine 2017 | Ellen Orange | Edinburgh, UK

Three actors perform a series of vignettes, which capture the chaos and complexities of the world we are living in. The performance opens with projections on a screen, depicting the conversations of a man concerned about refugees, coming to Europe, although his worries manifest in racism.

A woman describes how she her fears manifest in racism, even though she knows better, because she fears for her children and struggles to provide for them. A man goes on a gameshow only to strike out and subsequently be tortured because he will not denounce Muslims as terrorists. Refugee women who had been abducted and sold into human trafficking are denied asylum and told they will be deported.

These are some of the scenarios which play out during this show, against a backdrop of projections which include news pieces, social media profiles, hashtags, dates of terrorist attacks and more. The performance is an absorbing, and abstract kaleidoscope of the current issues which are facing people around the world today. It avoids moralising – at one point telling the audience outright to stop judging someone, going on to explain their perspective. It contextualises the reasons behind hate and racism without apologising for them. It gives voice to those experiences which are ignored and silenced in the name of this racism and immigration policies which appeal to those people.

The show is a loose take on a the German play Woyzeck which explores social conditions such as poverty – although I Am Faransis W. innovates this and updates it for the modern day. The show lacks an overall sense of cohesion, with some elements fitting in less than others – for example the projected interviews with a man and separately his wife, or the #mansplaining projections, making it feel like the production was trying to encompass a little too. A clearer link between these elements and the main vignettes would have helped to make the show more cohesive. However, the show was brilliantly performed, with excellent use of multimedia. It was striking and thought-provoking, and it will stay with you for a very long time.

UNAPOLOGETIC THEATER: THE SADSONGSKOMPLEX:FI

Helsinki:now 2017 | Michele Lawrence | Helsinki, Finland

Sad Songs from the Heart of Europe packs some complex topics, ranging from forced prostitution to murder. It follows Sonya (the main character), and her journey through a heavily burdened life of desolation and responsibility. This play was written by Finnish playwright Kristian Smeds and is directed by Jari Juutinen. All characters are acted by the amazing Liisa Sofia Pöntinen, who has convinced me that there is hope within incomprehensible hardships. I was lucky enough to grab a few words with Liisa, and here is what she had to say about life, the sadsongskomplex:fi and the stage:

HN: How did you meet Jari?

LS: I knew him as an exceptional dramatist and playwright, and as a leader of a theater that smelled like [true] art. Back then, Lappeenranta City Theater was one of the ”hot spots” of Finnish City Theaters, with a high artistic attitude. Juutinen chose very interesting pieces, such as Lars von Trier’s Dogville and contemporary versions of classics.

Straight from acting school I joined his brigade, and I’m happy how things turned out. I had a dream of doing a professional solo performance. Soon I was working with the play written by Kristian Smeds — Sad Songs from the Heart of Europe — that’s directed by Jari Juutinen. Shortly after that, Sad Songs received its first invitations to international festivals. Now in Helsinki, we’ve founded an independent theater company (sadsongskomplex:fi) to continue our interests more freely and artistically, while focusing internationally with artists in Helsinki and abroad.

HN: What draws you to theater and the art of live performance?

LS: The art itself. The mystique. Freedom. Metamorphoses. The demand of quality. Soul. Blood circulation.

HN: Favorite cities in the world?

LS: Prague, Paris, St. Petersbourg…just to mention a few. And Helsinki, of course. My mother studied fine arts in Ateneum in the 1980s, and my father worked as a carpenter in Helsinki, so it’s a very sentimental city for me.

HN: How has it been performing at Koko?

LS: We had a great farewell show there last month, but you’ve got to keep the wheel spinning. Sad Songs from the Heart of Europe will mainly be preformed abroad this year. In France, at Festival Avignon OFF, Sad Songs will be renamed as Les Murmures de Sonia – Crime et châtiment (Whispers of Sonya – Crime and Punishment), and it will run 24 times in July…in French.

HN: Can you talk a little bit about the sadsongskomplex:fi and your upcoming tour?

LS: We have some big news, but are unable to speak about it yet. But, in the autumn after Avignon, there will be a small tour with Sad Songs from the Heart of Europe in Russia and Eastern Europe. This short tour will be part of Finland’s 100-year jubileum.

The Komplex is sort of an artistic octopus that makes art in all directions simultaneously. We have long-lived theater performances in Tbilisi, Novgorod, Helsinki, and now Avignon… I think it’s very beautiful. It takes my mind to kind of a romantic and rough Shakespearean time when theater caravans were on the move.

I am proud to say that often suffocating topics are being addressed by the sadsongskomplex:fi, and they are powerful. If you love intimacy with live performance — perhaps even some audience participation — then keep a vigorous eye on the Komplex and their movement throughout Europe.

WOYZECK GOES REALITY TV

Theatre and Dance + Circus 2017 | Official Theatre Release | Katri Tanskanen | Helsinki, Finland

“In the art work of Juutinen, known for plays with a strong social point of view, the humiliation of the underprivileged get new, freezing forms in today’s Finland.” 

“The son of a carpenter from the Finnish city of Espoo, played by Aleksi Holkko, gets driven into a racist quiz show that takes away both his freedom and identity. In the world of post-truth anyone can be labeled as a terrorist and be tortured.”  

“The themes of the play are simultaneously projected on the wall. The poetic text gives us various associations. The words about water carry many meanings – about mythical Finland, about immigrants drowning in the Mediterranean and about the tragic ending of Woyzeck.”

THE WHIP OF JARI JUUTINEN SWISHES AGAIN

Etelä-Suomen Sanomat 2016 | Ilkka Kuosmanen | Lahti, Finland 

“A Quiz from Hell”

“I Am Faransis W. (written and directed by Jari Juutinen), scans without mercy the wind of change in our country – the public conversation and its attitudes out of joint.”

EYES TO EYES – Novgorod Academic Drama Theatre offers a Finnish Uncle Vanya by Anton Chekhov

Novgorodskie Vedomosti 2016 | Ljudmila Danilkina | Veliky Novgorod, Russia

The famous Finnish director Jari Juutinen – a frequent guest in Russia. He co-operates with many theaters and festivals of the country. Three years ago, at the XVII International Festival of Chamber Performances based on the works of Dostoevsky in Staraya Russa, victory in the nomination of Best Actress went to actress Liisa Sofia Pöntinen of the play Sad Songs from the Heart of Europe, directed by Jari Juutinen.

–Sad Songs from the Heart of Europe is based on the novel Crime and Punishment. We have toured in Russian theaters, in Georgia, in Estonia, in Lithuania, in Belgium… And everywhere it is well received by the audience, the director begins.

–Dostoevsky, Chekhov. You, the European director, refer to the Russian classical literature. Why?

–Your culture is boundless and deep. I do not in any way deny the existence of the famous writers and playwrights from other countries. But if, say, we compare Shakespeare and Tolstoy, the Englishman increasingly raised questions of power in his plays, and Leo looked into the eyes of a human being, and showed all the historical events through the prism of everyday life. And many other Russian authors also refer to a person in their works. Political games are one thing but the themes of love, honour, duty, finding your way have no periodic limitations.

–Of all the plays of Chekhov’s Uncle Vanya is the most popular in Russian theaters. But are you not afraid of competition about staging?

–Yes, this performance is often staged in Russia. But in the repertoire of the Novgorod Academic Theatre it was not. And then, Uncle Vanya is kind of a Finnish play (laughs). At the end of the XIX century, when Chekhov wrote these scenes of rural life, Finland was part of the Russian Empire, and in the text my country is mentioned twice. But seriously, when I undertook to study the drama of Anton Pavlovich, I noticed he had in fact only five finished pieces, and I was impressed by his skill to notice the vivid details describing the people. And at the same time I wondered why he calls his plays comedies? Yes, they have the irony, sarcasm, funny moments, but they pose serious problems over which the audience is invited to reflect. At first glance it may seem that Uncle Vanya is about moments of life of people that are leading a rather idle life. The main character, Ivan Petrovich Voinitsky – a midlife crisis. He has not achieved in life what he wanted; money, love. He torments himself and is tormented by others who have similar problems. But if you read between the lines, here we are talking about the formation of the personality, about the ability to love and forgive, health of human and the planet… The play was completed in 1896 by Chekhov. But even today, the topics are relevant.

–Today, 27 April, the premiere of Uncle Vanya at the stage of the Novgorod Drama Theatre. Thoughts?

–I admit, when I began staging, there were certain concerns about various Finnish and Russian cultural traditions, I was thinking about how to explain my thoughts to the Russian actors. But they are great! All are very involved in the play: Ljubov Zhinkina, Viktor Kormalev, Kristina Zerebor, Marija Medvedeva, Yuri Kovalev, Petr Martynenko, Valery Biryukov, Elena Lukyanenko – in a beautiful creative and physical fit.

–You do Uncle Vanya on a small stage. Are the scenes directly transferred to this stage?

–Yes! I do not support high volume sets and lush costumes. For me it is important that the audience is filled with questions that the playwright raises. That is why we will play on a small area: to communicate – and the actors look the audience in the eye.

–You’re talking about cultural differences between our countries. What is the theatrical world like in Finland?

–We have a lot of theaters, even in small towns have companies. As for the public, the Finns are strongly influenced by Hollywood and its entertainment products. The people demand comedies, musicals, sentimental stories. At home, I put a lot of trust in plays by contemporary playwrights. Unfortunately, more and more authors write about their own lives, their personal experiences, apparently believing that their experience may be an interest to many. On the other hand, there is another bunch of artists who follow the political processes in Finland. But I confess: my present position in the theater community in Finland – good, because I got a five-year state artist grant for staging plays at any period of time and in different countries. It is a huge scope for creativity.

–Is there still a Russian play in your future portfolio?

–Yes. I plan to put on stage Three Sisters. Chekhov again… And coming back to the question about the differences between cultural traditions, my plan is to put the heroines as if in a golden cage. Their life exhausts them, they would be happy to get out, but… I think, this Russian classic will definitely be clear to the European public.

COMPLETE CONVERGENCE

Luxemburger Wort 2016 | Stéphane Gilbart | Luxembourg

“Jari Juutinen brilliantly operates time and space that Kristian Smeds offers him”

“This production was recently seen at the International Selection of Bozar in Brussels and became a huge success – which will be continued.”

 

CRUEL EUROPE

International Selection 2016 | Julie Rodyens | BOZAR – Center for Fine Arts, Théâtre National de la Communauté Française, KVS | Brussels, Belgium

Theatre is an art form that is based on collaboration. When all parts reach a level of excellence, we get real pearls. Sad Songs from the Heart of Europe is a really exceptional production. Kristian Smeds, l’enfant terrible of the Finnish theatre, has written this adaptation of the Dostoevsky classic Crime and Punishment (1866). Through its references to Europe today, the director Jari Juutinen gives the text a special social dimension. The young actress Liisa Sofia Pöntinen combines all the roles and offers us a breathtaking presentation.

Irony is no stranger to Kristian Smeds. Let’s take for example the title of this famous theatre play Sad Songs from the Heart of Europe. At many levels, this play gives a voice to the marginalised part of the society. Coming from a Nordic country, the author zooms to the margins. ”A prostitute and a murderer”: thus Smeds sums up his hard-hitting style with which he became known. The author created his own version of the novel Crime and Punishment by Dostoevsky. He first of all tells the story of Raskolnikov, a marginal student gnawed by his contradictory thoughts after the murder of a pawnbroker, and this all is told from the point of view of the woman he is in love with: Sonya. Furthermore, Smeds wrote the play in the form of a monologue entrusting to an actress who would perform all the characters. ”I grew up in a feminist paradise that’s called Finland. There you learn, whether you want or not, to consider the world from a perspective of women. We have seen enough crybaby characters of Raskolnikov. I fully agree with Lars Von Trier who says that there is nothing interesting about men”, states Smeds to explain his surprising choice. Another important element is him having structured the narrative sequences in twelve scenes and ”songs”. This form gives a certain freedom in writing, highlighting certain emotions and melancholy. Besides the sociopolitical references to Europe today, Smeds is of course searching to present the humanity of the characters and their quest for love. This aspect gives the whole meaning to the title of the play. The beating heart of Europe, in its true sense, is it not the European citizens – but the people like Sonya and Raskolnikov – who are trying to build their lives in the given sociopoliticial system?

The beating heart of this performance: the fragile Liisa Pöntinen. She is only the second actress who has performed the Smeds’ play, and the first one who has done it in Finnish. Smeds directed the play originally in the year 2006 in collaboration with a Lithuanian actress Aldona Bendoriute – in Lithuanian. The representations of this play are rare because of its difficulty. Director Jari Juutinen recalls this play having been in his drawer for years until he met an actress who was capable to perform it. The constantly changing roles give a notable challenge. Father, step-mother, Raskolnikov, etc.: the way that Pöntinen gives life to these different characters at the level of her small facial expressions and her gestures is impressing. The props and the costume changes contribute this. During one of the most significant scenes, the actress takes a position behind a microphone, in the middle of the stage, dressed up in rock clothing, grabs an electric guitar and confesses, as Raskolnikov, his crime and sings with a rough voice. A picture that reflects the most convincing rock attitude at its purest. The performance has requested Pöntinen several truly intensive repetitions along the road. However, Pöntinen performs the text with a freshness, as if she’s doing it for the first time. The actress full of commitment is extremely sensitive to get affected by the audience and by each theatre space she is acting at. The question is now only how the audience in Brussels – lively, in one way, in the ”Heart of Europe” – influence the performance.

If Pöntinen understands and gives life to the idea of theatre, which fundamentally is an art form of presence, Juutinen shows sensitively, through his choices as a director, the wider cultural and historical resonance of the play. For example, we can observe the scene of rock mentioned. It is maybe stunning to look at Raskolnikov who’s shown as a contemporary rocker. It is important to see the link between the life philosophy of these two characters. The attitude of ”Sex, drugs and rock’n’roll” of a rockstar living on the razor’s edge embodies the ideas with which the Russian student flirts: that life belongs to the strongest, that some people place themselves above the law and through that are granted immunity. Thus Juutinen creates a link between the 19th century of Dostoevsky and the 20th and 21th centuries of ours. He creates it also by including some clever wordplay and visual details into the performance.

Specialists also discover here and there references to the Russian culture. The children of Sonya’s stepmother are named as Olga, Masha and Irina; it is not a coincidence: this refers to another classic, Checkhov’s Three sisters. The father lives in our time: he has battled in Vietnam, in Afghanistan and in the (fictional) third world war. The alcoholism of the father is characteristic to the disappointed generation that, after battling for their ideas, return into the world that is a stranger to them and in which they feel themselves outsiders. The depression of the father is forwarded into the next generation – there, Sonya is a child that gets to pay the damage. She is forced to be a prostitute to offer support to the poorness of her family. Unlike the sister’s of Checkhov, her situation is hopeless. Sonya takes part to ”the lost generation” that gets born occasionally from the cracks of history. Thus – or at least that’s the thought that rises by the many cultural references – this tale is timeless.

Sonya and Raskolnikov might as well live in a Scandinavian suburbs or in the center of Brussels, as well in the 19th century Russia. This can happen to them wherever people are dreaming of a better life and who, by this aspiration (or a survival instinct) choose, for example, to take the path of crime or prostitution. As today in Europe…

CRIME AND PUNISHMENT BROUGHT TO THE NORTHERN CAPITAL

Tribuna 2015 | Andrei Galitsky, Michael Sadchikov | St. Petersburg, Russia

“The creators of the performance are as if inspired by a remark of Nemirovich-Danchenko about the fact that “two actors placed on a mat – that’s the theater.” But there is also a sense of polyphony. If we recall the definition of the literary critic Mikhail Bakhtin about the polyphony in the Dostoevsky’s novels, then Fyodor Mikhailovich gets his fulfillment.”

“Fyodor Mikhailovich never removes the responsibility from his heroes for their actions. How light and deep can be the life of every man is displayed on the screen by the translated subtitle text, and it does not matter in which language the performance is spoken, because the language of theater is universal.”

Saint Petersburg Official Theatre Release 2015 | Jana Postovalova | Saint Petersburg, Russia

“The story of love and death is eternal.”

THE SENSITIVITY OF THIS BRILLIANT ACTRESS IS TOUCHING

Kainuun Sanomat 2014 | Sinikka Viirret | Kajaani, Finland

“Thank you for coming”, the actress says in the very end. She smiles and looks straight into our eyes. In the beginning she has given a permit to leave during the performance. She says leaving is no crime, nor punishment.

No-one leaves, of course not, cannot and don’t want to. Liisa Sofia Pöntinen’s interpretation of the monologue Sad Songs from the Heart of Europe written by Kristian Smeds seems to have hypnotized the full auditorium. The audience hold their breath while following this familiar but rewritten story of Fedor Dostoevsky.

Pöntinen is a talented, expressive, shining actress, whose sensitivity is almost hurting. If her way of performing should be expressed in one word, the word would be “soulful”. If one didn’t know that the play is originally written for another actress, Lithuanian Aldona Bendoriute, one would think it was born for Pöntinen.

Jari Juutinen’s staging gives room to Pöntinen’s wild acting. The performance is physically strong, energetic but doesn’t avoid devotion. The scale of tints is wide.

Sad Songs from the heart of Europe speaks about love and hate, guilt and mercy. It is a story of human dignity in Europe today. The point of view is turned away from Raskolnikov, the murderer, to Sonya who is driven into prostitution. The character combines an angel and a whore.

Both sacred and evil are present on stage.

The performance brings to life the wonder of theatre. It crosses over in time, space and messages traveling between human beings. Pöntinen plays Sonya, as well as her drinking father –written as a veteran of world wars- but also the furious step-mother, Raskolnikov who has fallen in love with his own hatred, and the old pawnbroker. The monologue is transformed into a dialogue. As the drinker Semyon she asks three men from the audience on to stage to join his company to drink on Sonya’s last money.

Life doesn’t treat well even the three sisters that are attached to the story. Booze, glue and pills take Irina, Olga and Masha away.

The street, the bar and Sonya’s poor home meet on the stage. The props carry a special significance in this beautiful and horrible story in which the scenes are called “songs”.

The theme song of the performance is a haunting version of Nature Boy.

SATANIC VERSES FROM THE HEART OF EUROPE

Kielipuolen päiväkirja 2013 | Matti Saarela | Lappeenranta, Finland

“Liisa Sofia Pöntinen plays the challenging monologue with an intensity that grasps your heart. The presence of Pöntinen reaches a degree that carries a great deal of ecstasy.”

“Jari Juutinen directs now as a master. The rhythm of the performance is near to perfect.”

Juliette, Juliette!

Kulturissimo 2010 | Marc Weinachter | Luxembourg

“Beautiful discovery, the other night – a piece at the same time romantic, witty and dramatic of the Finnish sociocritical author Jari Juutinen.”

“In Juliet, Juliet!, echoed by Shakespeare, Juutinen revisits in the way of the 20th century the tragic love of lady Juliet and beautiful Romeo, in the frame of an economic crisis in Finland.”

“In the darkness of a room in disorder we discover a young woman, looking amazed, holding a rifle in her hand; she has just killed at close range both his husband and their two children. Waiting for the arrest, she proposes the public to relive her fate and her motivations. Coming out of a challenging social environment – her father a drunk driver, beating his wife – Juliet was eager to flee the family home in search of safety and happiness. As if by magic, love and marriage settles in her life, filled with the birth of two children. But the household begins to crumble under the debts. Influenced by Shakespeare – vanitas vanitatis – all is vain in this unjust world, Juliet will desperately proceed towards the fatal gesture.”

“It’s a sad social introspection of a world dominated only by money, leaving on the floor all the marginalized and deprived. The role of Juliet, abused by life, in direct connection to the audience, is beautiful and interesting. The skilful staging creating the atmosphere of a household in shambles and rupture is to remember.”

Julia, Julia! – THE EXTREME ESCAPE

Turun Sanomat 2007 | Toni Lehtinen | Pori, Finland

“There are no more positive news written about our city. There have been committed so many crimes of violence that a few weeks ago even a yellow press headline was asking: “What’s wrong in this city?’“

“Juliet, Juliet! by Jari Juutinen takes a stand and offers us a point of view to observe the reasons behind violence.”

“Juliet, Juliet! is a very important play.”

AUDIENCE REVIEWS

I Am Faransis W.

Edinburgh Festival Fringe 2017 | Edinburgh, UK

“Thank you for doing this for us.” 

KokoTeatteri 2016 | Helsinki, Finland

“Breaking stereotypes” “A virtuosic performance”

 “Great cast” “Wisely written”

“An eye-opening experience” “Global!” 

★★★★+ “The topical play written by Jari Juutinen is harsh, beautiful, even poetic. “

Sad Songs from the Heart of Europe

HIGH FEST International Festival of Performing Arts 2017 | Yerevan, Armenia

“I am really shocked in the best way I could be. That something that happened on stage tonight was absolutely surreal. I cannot even find the words but I’m trying to… Wow! Wow! Wow! Speechless.”

Belaya Vezha International Theatre Festival 2017 | Brest, Belarus

“An incredible actress. A incredible director.”

“This changed my way of thinking about theatre. Amazing.”

“As we raised a toast with Marmeladov, we drank to the success of these artists.”

KokoTeatteri 2016 | Helsinki, Finland

“One of the best interpretations of Dostoevsky” “Strong!”

“Stunning. Sad. Impressive.” 

“Magical” 

Pärnu International Theatre Festival Monomaffia 2014 | Pärnu, Estonia

“The most beautiful and powerful was Sad Songs from the Heart of Europe. I was really shocked after watching this performance. Beautiful!”

Stage – Helsinki Theatre Festival 2013 | Helsinki, Finland

“It was literally amazing!”

Up

Revues de presse, articles, interviews

EN TOUTE CONVERGENCE

Luxemburger Wort 2016 | Stéphane Gilbart | Luxembourg

« Quand on jette une pierre au milieu d’un lac, il est fascinant de voir comment se multiplient des ondes transversales jusqu’à l’infini de ses rives. Telle est la méthode Smeds. De plus, c’est au sein de chaque spectateur, en lien avec ce qu’il est, avec ce qu’il ressent, que se propagent ces échos, identiques et différents donc. »

« [Jari Juutinen] a magnifiquement occupé le temps et l’espace que lui a offerts Kristian Smeds. »

« Une superbe occasion de découvrir un autre univers théâtral. »

CRUELLE EUROPE

Sélection Internationale 2016 | Julie Rodyens | BOZAR – Palais des Beaux-Arts, Théâtre National de la Communauté Française, KVS | Bruxelles, Belgique

”Lorsque toutes les parties concernées atteignent un niveau d’excellence, on obtient de véritables perles. Le cœur battant de cette représentation: c’est la frêle Liisa Sofia Pöntinen. Jari Juutinen se montre, à travers ses choix de metteur en scène, sensible à une résonance culturelle et historique plus large de la pièce.”

”Sonia et Raskolnikov pourraient tout aussi bien vivre dans une banlieue scandinave ou dans le centre de Bruxelles, tout comme dans la Russie du XIXème siècle. Ce qui leur arrive peut avoir lieu partout où des personnes rêvent d’une vie meilleure et qui, animées par cette aspiration (ou par l’instinct de survie), choisissent, par exemple, d’emprunter le chemin du crime ou de la prostitution. Tout comme dans l’Europe d’aujourd’hui…”

Crime et Châtiment dans la capitale du Nord

 

Magazine de théâtre officiel de Saint-Petersbourg 2015 | Jana Postovalova | Saint-Pétersbourg, Russie

”L’histoire de l’amour et de la mort est éternelle”

LA SENSIBILITÉ DE CETTE BRILLANTE INTERPRÈTE EST TOUCHANTE

Kainuun Sanomat 2014 | Sinikka Viirret | Kajaani, Finlande

« L’interprétation de Liisa Sofia Pöntinen du monologue écrit par Kristian Smeds semble avoir hypnotisée la salle. »

« Le sacré et le mal sont présents sur scène. Le spectacle fait naître le miracle du théâtre qui traverse le temps et l’espace. Les messages circulent entre les êtres humains. »

VERSETS SATANIQUES DU CŒUR DE L’EUROPE

Kielipuolen päiväkirja 2013 | Matti Saarela | Lappeenranta, Finlande

”Jari Juutinen – un maître de la mise en scène. »

Juliette, Juliette!

Kulturissimo 2010 | Marc Weinachter | Luxembourg

“Belle découverte, l’autre soir, avec une pièce àla fois romantique, humoristique et dramatique de l’auteur finlandais sociocritique Jari Juutinen. – – Avec Juliette, Juliette!, repris en écho de Shakespeare, Juutinen revisite, à sa façon au 20e siècle,  les amours tragiques d’une pimpante décidée Juliette et d’un beau ténébreux Raimo, ceci dans le cadre mouvementé d’une Finlande en crise économique.”

“Dans la pénombred’une chambre en désordre, on découvre une jeune femme, l’air ahuri, tenant un fusil à la main; elle vient de tuer à bout portant et son mari et ses deux enfants. Attendant son arrestation, elle s’adresse au public pour lui faire revivre son destin et ses motivations. Sortie d’un milieu social cahotant – un père chauffeur ivrogne, ne cessant de battre sa femme –, elle a eu hâte de fuir la maison familiale à la recherche d’un bonheur sauveur. Comme par magie, amour et mariage s’installent dans sa vie, comblée par la naissance de  ses deux enfants. Influencée par Shakespeare (vanitas vanitatis) que tout est vain dans ce monde injuste, Juliette, désespérée, procédera au geste fatal.”

“Une triste introspection sociale d’un monde uniquement dominé par l’argent, laissant sur le tapis tous les marginalisés et dépourvus. Juliette, malmenée par la vie, est un beau et intéressant rôle.”

“A retenir l’habile mise en scène créant l’ambiance adéquate d’un ménage en pagaille et rupture.”

AVIS DU PUBLIC

Sad Songs from the Heart of Europe | Les Murmures de Sonia

Festival OFF d’Avignon 2018 | Théâtre Au Bout Là-bas | Avignon, France

« Magnifique. »

« Words are not enough! »

« J’ai tout simplement adoré. »

« Poignant, dérangeant, saisissant, émouvant »

Festival OFF d’Avignon 2017 | Théâtre Au Bout Là-bas | Avignon, France

“Un jeu lumineux, une très belle présence. Superbe texte. Un très bon moment!” 

“Un jeu extraordinaire. Un montage bouleversant. Bravo et Merci!!”

“Bravo!”

“The stage of Theatre Au Bout Là-bas was just great and perfect for ‘Les Murmures’. Intensive atmosphere, beautiful lights and scenography, and Sonia – all different sides in One person. Merci beaucoup.”

“C’est la deuxième fois que je franchis le pas de votre théâtre et pour la deuxième fois un magnifique spectacle, “Les Murmures de Sonia”. Merci à toute votre équipe pour le beau travail que vous faites dans ce au bout là-bas dont on ne revient jamais indemne.”

KokoTeatteri 2016 | Helsinki, Finlande

”Une des meilleures interprétations de Dostoïevski”  

”Étonnant. Triste. Formidable.”   ”Fort!”

”Magique” 

Festival International de Théâtre de Pärnu Monomaffia 2014 | Pärnu, Estonie

”Très beau, très étonnant, très fort!”

Festival International de Théâtre d’Helsinki STAGE 2013 | Helsinki, Finlande

”Exceptionnel!”

 

Up

Обзоры прессы, статьи, интервью

Глаза в глаза – Новгородский драмтеатр предлагает финскую концепцию «Дяди Вани» Антона Чехова

Новгордоские Ведомости 2016 | Людмила Данилкина | Великий Новгород, Россия

Известный финский постановщик Яри Ютинен — частый гость в России. Он сотрудничает со многими театрами нашей страны, на фестивалях показывает свои спектакли. Так, три года назад на XVII Международном форуме камерных спектаклей по произведениям Достоевского в Старой Руссе победа в номинации «Лучшая женская роль» досталась актрисе Лизе Софии Пёнтинен из Городского театра Лаппенранты за игру в спектакле Яри Ютинена «Грустные песни из сердца Европы»…

— «Грустные песни из сердца Европы» — это фрагменты «Преступления и наказания». Потом мы постановку показали еще в нескольких российских театрах, в Грузии, Эстонии, Литве, Бельгии. И везде зрители хорошо ее принимали, — начинает разговор режиссер.

— Достоевский, Чехов. Вы, европейский режиссер, обращаетесь к русской классической литературе. Почему?

— Ваша культура безгранична и глубока. Я ни в коем случае не отрицаю известных писателей и драматургов других стран. Но если, скажем, сравнивать Шекспира и Толстого, то англичанин в своих пьесах в большей степени поднимал вопросы власти, государства, а Лев Николаевич внутрь человека смотрел и все исторические события через призму обычной жизни показывал. И многие другие русские авторы тоже к личности обращаются в своих произведениях. Политические игры проходят, и о них забывают, а темы любви, чести, долга, поиска своего пути не имеют срока давности.

— Из всех чеховских пьес «Дядя Ваня» — наиболее востребованная российскими театрами. Но вы не побоялись конкуренции и взялись за постановку?

— Да, в России часто ставят этот спектакль. Но в репертуаре Новгородского академического театра его еще не было. И потом, «Дядя Ваня» — самая финская пьеса (смеется). В конце XIX столетия, когда Чехов писал эти сцены из деревенской жизни, Финляндия входила в состав Российской империи, и в тексте моя страна упоминается два раза. Ну а если серьезно, когда я взялся изучать драматургию Антона Павловича, а у него ведь всего пять законченных пьес, был поражен его мастерством подмечать детали, ярко характеризующие людей. И одновременно задался вопросом: почему он свои пьесы относил к комедиям? Да, в них есть ирония, сарказм, смешные моменты, но они ставят серьезные проблемы, над которыми зрителям предлагается поразмышлять.

На первый взгляд может показаться, что «Дядя Ваня» — это выхваченные моменты бытия людей, ведущих довольно праздный образ жизни. У главного героя, Ивана Петровича Войницкого, — кризис среднего возраста. Он не достиг в жизни чего хотел; нуждается в средствах, к тому же влюблен, а Она не отвечает взаимностью. Он терзается сам и терзает окружающих, у которых тоже похожие проблемы. Но если читать между строк, тут вам и разговор о становлении личности, об умении любить и прощать, о здоровье своем и планеты… Пьеса была закончена Чеховым в 1896 году. Но и сегодня темы, затронутые им тогда, актуальны.

— Сегодня, 27 апреля, состоится премьера «Дяди Вани» на сцене новгородского драмтеатра. Спектакль поставлен по вашей концепции. Что это значит?

— Это распространенная практика, когда режиссер не находится постоянно с труппой в репетиционный период, а приезжает периодически, но при этом подробно расписывает для актеров и театральных цехов сценографию, текст, поддерживает связь, давая рекомендации и корректируя процесс. Я доверился профессионализму специалистов новгородского театра. И доволен их работой.

Признаюсь, когда задумывал постановку, были некие опасения по поводу различных в Финляндии и России культурных традиций, думал, как объяснить русским актерам, что я хочу получить на выходе. Но они молодцы! Все занятые в спектакле: Вячеслав Кормильцев, Кристина Жеребор, Мария Медведева, Любовь Жинкина, Юрий Ковалев, Петр Мартыненко, Валерий Бирюков, Елена Лукьяненко — в прекрасной творческой и физической форме.

— Вы делаете «Дядю Ваню» для малой площадки. Зрительные ряды будут прямо на сцену театра перенесены?

— Да! Я не сторонник объемных декораций и пышных костюмов. Для меня важно, чтобы зритель проникся вопросами, которые поднимают драматурги. Именно поэтому играть будем на малой площадке, чтобы общение актеров и пришедших на спектакль людей было глаза в глаза.

— Вы говорите о культурных различиях наших стран. А каков театральный мир Финляндии?

— У нас много театров, даже в небольших городах есть труппы. Что касается публики, на финнов сильное влияние оказывает Голливуд с его развлекательным продуктом. И потому народ требует комедий, мюзиклов, душещипательных историй.

У себя на родине я ставлю довольно много пьес современных драматургов. К сожалению, все больше и больше авторы пишут про свою жизнь, свои личные переживания, видимо, полагая, что их опыт может быть интересен многим. Меня такие тексты мало привлекают. Но есть и другая когорта творцов, которые следят за политическими процессами в Финляндии и стараются сделать себе имя по горячим следам скандалов.

Признаюсь: мое нынешнее положение в театральном сообществе Финляндии — удачное, поскольку я получил пятилетний государственный грант на постановки пьес драматургов любого периода времени и разных стран, которых выберу сам. Так что простор для творчества огромный.

— А есть ли в вашем репертуарном портфеле еще русские пьесы?

— Да. Планирую поставить «Три сестры». Опять Чехов… И возвращаясь к вопросу о различии культурных традиций, скажу, что героинь помещу как бы в золотую клетку. Такая жизнь их изнуряет, они бы и рады вырваться, но… Полагаю, такая подача русского классика однозначно будет понятна европейской публике.

 Преступление и наказание в Северную столицу

Трибуна 2015 | Андрей Галицкий, Михаил Садчиков | Санкт-Петербург, Россия

“Создатели спектакля будто вдохновились замечанием Немировича-Данченко насчет того, что “два актера развернут коврик – вот и театр”. А тут коврик и одна актриса. Но возникает ощущение полифонии, то есть многоголосия. Если вспомнить определение литературоведа Михаила Бахтина о полифонии романов Достоевского, то перекличка с Федором Михайловичем получается полная…

“Федор Михайлович никогда не снимает с героев ответственности за свои поступки. “Какой легкой и глубокой может быть жизнь каждого человека” – высвечивается на экране переводной текст субтитров, и уже не важно, на каком языке идет спектакль, ибо язык театра универсален.”

Петербургский театральный журнал 2015 | Яна Постовалова | Санкт-Петербург, Россия

“И петля становится туже, и история возвращается на круги своя, и рассказ о любви и смерти входит в Вечность.”

Up